perjantai 27. huhtikuuta 2012

Kirjontaa Japanista


Pikainen muistiinpanopostaus kirjasta, joka palaa tänään kirjastoon. Julia D. Grayn Traditional Japanese Embroidery on aloittelijan opas silkkilangalla tehtävään perinnekirjontaan, jonka aiheet ovat äärijapanilaisia: luumunkukkia, bambunlehtiä, perhosia, kamelioita ja iiriksiä. Laji näyttää kohtalaisen vaativalta, jos se tehdään kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Kangas pingotetaan omilla jaloilla seisovaan kirjontakehykseen, jonka tosiharrastaja joutunee nikkaroimaan itse. Lanka on puhdasta silkkiä, nähtävästi jokseenkin kierteetöntä; en ole tällaista koskaan nähnyt Suomen kaupoissa, mutta tilaamalla löytyy varmasti Japania lähempääkin. Pistot näyttävät olevan lähinnä laakapistoja, joilla kuvio peitetään satiinimaisen tasaisesti. Tehosteena käytetään kultaa ja hopeaa. Sikäli kuin ymmmärsin, metallilangat kiinnitetään kankaaseen ohuella silkkilangalla eikä niitä viedä kankaan läpi. Pieteetillä toteutettuna nämä kirjonnat ovat taideteoksia ja sopivat kaiketi lähinnä juhlatekstiileihin tai seinävaatteisiin, jo siksikin että pistot ovat epäkäytännöllisen pitkiä. Viehättävän yksinkertaiset kirjonta-aiheet voisivat kyllä toimia myös kiiltävästä viskoosi- tai puuvillalangasta ommeltuna arkisemmassakin käytössä. Japanilainen estetiikka on kestotrendi, ja tällä vuosituhannella se on näkynyt vahvasti myös käsitöissä. Plussaa kirjan kierreselästä, jota soisi näkevän enemmänkin käsityökirjoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti