torstai 10. tammikuuta 2013

Kylvöpuuhia

Sisätiloissa kevätkylvöt alkavat usein jo tammikuussa:


Multaan on tässä menossa sukaattisitruunan (Citrus medica) siemeniä. Olen vuosikausia ihaillut Kaisaniemen kasvihuoneissa kasvavaa ja hedelmöivää pientä sitkeää sukaattipuuta. Olen myös siinä käsityksessä, että sukaatti oli ensimmäinen sitruspuu, jota Euroopassa alettiin viljellä ja käyttää ravinnoksi. Sitrushedelmät eivät ole kovin kiitollisia siemenestä kasvatettavia, ja huonekasveina menestyvät muutenkin lähinnä tarkoitukseen jalostetut lajikkeet, mutta ainahan kannattaa yrittää.

Siemenet tulivat Jerusalemista ja ovat kosher. Minulle asialla ei ole sinänsä merkitystä, mutta juutalaisille sukaattisitruuna eli Etrog on tärkeä kasvi. Jotkut jopa uskovat, että suomenkin sana "sukaatti" tulisi lehtimajajuhlaa tarkoittavasta heprean sanasta sukkot, joskaan kovin todennäköinen tämä etymologia ei taida olla. Joka tapauksessa sukaattisitruunaa tarvitaan, myrtin, taatelipalmun ja pajun ohella, tämän vuotuisen perinnejuhlan aikana, jolloin mahdollisuuksien mukaan majoitutaan puutarhaan rakennettuun majaan. Citrus medica on vanhimpia, lähellä luonnonlajeja olevia sitruskasveja, ja juutalaiset ovat tutkineet ahkerasti sukaatin geeniperimää löytääkseen lajikkeet, jotka ovat lähimpänä pyhällä maalla muinoin kasvaneita puita. Yleisesti ottaen sitrushedelmien kantamuodot ovat risteytyneet niin villisti vuosisatojen aikana, ettei koskaan voi tietää etukäteen, mitä siemenestä tulee. Sukaatti saattaa olla tässä suhteessa poikkeus, ja ainakin haluan uskoa, että kosher-sukaatti olisi sen verran vakaata kantaa, että siemenestä todella varttuu sukaatti eikä esimerkiksi mandariinia. Siementen myyjän mukaan rituaalikäyttöön tarkoitettua sukaattia ei saa varttaa, mutta pistokaslisäykseen ei tuoteselosteessa ole otettu kantaa. 

Viikko sitten kylvin toista ikivanhaa kulttuurikasvia, oliivia, vaikka olenkin melko lailla alistunut siihen, etteivät nämä kivikovat puikulat koskaan idä kotioloissa. Mutta toiveikkaan odottavat, kelmutetut kylvöruukut ikkunalla tuovat ainakin kevään tuntua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti