sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Tarpeellinen

Näin eilen eräässä Fidan myymälässä kissanhiekkalapion keittiövälineiden seassa, samassa lipaston laatikossa. Hyvin mahdollisesti suuri osa kissaihmisistäkin olisi identifioinut esineen väärin, paistinlastaksi. Tulin ajatelleeksi, että kirpputorilla työskentely vaatii laajaa yleissivistystä. Fidalle päätyvät kaikki ne kummalliset esineet, joita kukaan ei osaa tai halua käyttää, joista kukaan ei alun alkaenkaan tiedä mitä niillä on tarkoitus tehdä.



Kuvassa etualalla näkyy yksi viime talven ostoksistani, Kiinasta tilattu eräänlainen kaavin. Se on osa cha dao -settiä, kiinalaiseen seremonialliseen teenjuontiin liittyvää perinteistä välineistöä. Välineellä kaavitaan teelehdet pois haudutusastiasta. Minun tapauksessani yleensä lasikannusta kompostipussiin.

Jäisi myymättä Fidalla. Mutta minulle tarpeellinen. Vaikea selittää miksi. Ehkä siksi että tee ei ole ruokaa. Teekannua ei voi kaapia puhtaaksi lusikalla, jolla syödään.

(Kusmi ei muuten ole hintansa arvoista. Överiksi vedetty brändi.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti