keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Marimekko, Herttoniemi

Helsingissä on kangaskauppojen paikalla jonkinlainen musta aukko, vaikka tässäkin kylässä kaiketi ompelua harrastetaan. Täältä puuttuvat juuri harrastuskankaat, ne joista tumpelot uskaltavat ja viitsivät ommella itse: edulliset ja laadukkaat arkikankaat.

Yritän suhtautua Eurokankaan laarien lapiointiin positiivisesti, mutta välillä tuntuu, että helmiä on turhan harvassa motivaation ylläpitämiseksi. (Keskustan Eurokankaan laarit täytetään muuten keskiviikkoisin. Keskiviikkoiltapäivä on siten paras ajankohta löytöjen tekemiselle.)

Skandinaavisista, modernistisista ja mutkattomista printeistä ja väreistä pitävä pääsee onneksi kangasostoksille Marimekon tehtaanmyymälään Herttoniemeen. Kävin ja ilahduin.



Sijainti on vaatimaton, Herttoniemen teollisuusalueella, vesitornin varjossa. Metrolta on vajaa kilometri kävelymatkaa. Matkalla voi poiketa jättimäiseen Lidliin hakemaan evääksi suklaata ja sämpylöitä.


Kankaat ovat hallimaisen, mutta aistikkaasti sisustetun myymälän perällä. Ja niitä on riittävästi. Printtien ja raitojen lisäksi tarjolla oli myös yksivärisiä pellavia ja neuloksia, 15 euroa / metri. Erikoistarjouksena kolmen metrin trikoopakkauksia 15 eurolla. Hyvä diili, tosin monet nykyompelijat taitavat vierastaa (mielestäni turhaan) puhdasta puuvillatrikoota.

Raitatrikoota ja tukikankaita. Raidat pakalta 15 euroa / metri.


Palakangaslaarissa on sekalainen ja alati uudistuva lajitelma eri vahvuisia puuvilloja ja neuloksia. Hinta, 25 euroa kilo, on varsin kohtuullinen. Eurokankaassa samaa kilohintaa maksetaan trikoista (heikkolaatuisia) ja paitakankaista. Printtipuuvillat ovat EK:ssa kalliimpia. Marimekon puuvillat ovat toki raskaanpuoleisia, joten metrihintaa tulee jonkin verran.

Ostin tuon raitapalan. Suurin osa laarin sisällöstä oli kudottua puuvillaa.

Lisäbonuksena paikka on täynnä aasialaisia turisteja. Liekö korealaisia vai japanilaisia, mutta nuorilla naisilla on ihania vaatteita ja asusteita. Parempi paikka muotibongailulle kuin Helsingin keskusta. Ja Marimekon valmisvaatteita löytyy tietysti myös, löytöhinnoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti